Potkittu, tatuoitu ja nimetön

Kirkas valo välähtää ja sokaisee minut. Poliisimies kameran toisella puolen käskee kääntyä. Ei auta kuin kääntyä. Kuvien oton jälkeen on vuorossa sormenjälkien ottaminen, jos vaikka vielä joskus vapaaksi pääsisin. Marko Ilmari Vienonen on saanut uuden lempinimen – vanki numero 74120. Vieläkin tyrmistyksissäni muistelen, miten tähän olen päätynyt.

   Olin kuukausi sitten viettämässä iltaa baarissa ja siellä törmäsin uhkeaan lyyliin, nimeltään Katriina. Jatkoimme iltaa hänen luonaan ja päädyimme makoilemaan hänen sängylleen. Lähentelin Katriinaa ja aluksi hän sanoi kainostellen ei. Koitin uudestaan ja kolmannella kerralla hän suostui. Se oli uskomatonta seksiä. Nautimme molemmat suunnattomasti. Tai näin luulin. Kaksi viikkoa tuon jälkeen tulivat poliisit potkimaan oveni sisään. Syyte raiskauksesta ja päälle tuomio. 6 kuukautta ehdotonta. 12500 euroa henkisistä kärsimyksistä Katriinalle.

   Poliisien voimavarojen puutteesta johtuen vankeinsiirrot on alettu tehdä täyteen ahdetuilla mustilla maijoilla. Ja juuri sellaiseen konstaapeli Väänänen minua retuuttaa. En ole kuitenkaan ainut kiven sisään lähtijä tänään, oli tuomari luvannut. Kompastun ja kaadun naamalleni maahan. Naureskellen Väänänen ja hänen parinsa Sinkkonen potkivat minua ja sylkevät päälleni ennen kuin nostavat minut ylös. Selviytymiseni maijan perälle hengissä on onnekasta.

   Jarkko Mansiola, omaa sukua vanki numero 77235, istuu jo kyydissä. Hän on tatuoitu ja pitkä mies, jolla on painoa ainakin 120 kiloa. Hänen kaljuksi ajeltu päänsä hikoilee kuumuudessa. Ennakkoluuloisena valkoisena miehenä kuvittelen hänen varmaan murhanneen jonkun avuttoman vanhuksen ja on matkalla lusimaan tuomiota teostaan. Yllätyksekseni hän kertoo tulleensa pidätetyksi vartijan toimesta lähiruokakaupassaan.
   Hän oli yrittänyt ostaa itsepalvelukassalta alkoholia yli sallitun päivärajoituksen, joka on nykyisellään yksi 0,33 litran kalja tai lonkero. Lisäksi häneltä oli löydetty tupakkia. Tuomio tuli petoksesta sekä kiellettyjen aineiden hallussapidosta. Elinkautinen napsahti, ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

   Vanki numero 72305 on mies joka näyttää siltä kuin olisi ollut viimeiset 60 vuotta kaivoslouhoksella töissä. Hän saapuu hakattuna ja vertavuotavana maijan kyytiin eikä puhu aluksi mitään vaan kuuntelee, kun Jarkko ja minä kerromme kuinka olemme tuomiolle päätyneet. Louhosmies purskahtaa nauruun. Sellaiseen epätoivoisen ja hermostuneen miehen nauruun, joka ei ole tarttuvaa. Rauhoituttuaan hän alkaa kertomaan itsestään: ”En ole raiskaaja enkä ole tupakoitsija vaan olen jotain paljon pahempaa.”
   Hän oli jäänyt kiinni verekseltään kun oli valvontakameran edessä suudellut toista miestä. Nimeään ei mainitse, emmekä me sitä vaadikaan.

   On vuosi 2026. Perussuomalaisten, kokoomuslaisten sekä kristillisdemokraattien työ ministeriössä on saanut aikaan uudenlaisen, valvontakameroihin ja jokamiehen kiinniotto-oikeuteen perustuvan holhousyhteiskunnan. Myös kuolemantuomio on äänestetty mahdolliseksi rankaisukeinoksi, jos ei kriminaali muuten oppinut.
   On olemassa yksi rike, jota ei saanut anteeksi. Vielä pahempi kuin tupakointi ja korttihuijaus. Törkeämpi loukkaus ihmisyyttä kohtaan kuin jalkakäytävälle kuseminen. Se on homous. Sen ainoa rangaistus on kuolema. Ei ihme, että nimetöntä miestä hermostuttaa.