Stay gold

Jos minulta kysyttäisiin, mihin fiktiiviseen hahmoon samaistun eniten, vastaukseni olisi hetkeäkään miettimättä Peter Pan. Tuolla itsepäisellä ja seikkailunhaluisella pojalla on nimittäin yksi ominaisuus, mihin minä jääräpäisesti ja ehkä jopa pakonomaisesti yritän aina tarrautua: se, ettei tarvitse koskaan kasvaa aikuiseksi. Vääristyneessä mielessäni yhdistän aikuisuuden kaikkeen arkiseen ja tylsään, jossa ihmisen mielikuvitus on surkastunut vastuun ja velvoitteiden tieltä. En vieläkään, yli kaksikymppisenä, halua sanoa olevani aikuinen.

Se runo, jonka tunnen läheisimmäksi itselleni, on Robert Frostin "Nothing gold can stay". En muista enää, missä törmäsin siihen ensimmäisen kerran, mutta sen merkitys on kasvanut minulle koko ajan vahvemmaksi. En ole hyvä tulkitsemaan runoja, mutta tämä on sellainen, jonka sanoman ymmärsin heti. Ymmärsin sen sillä tavoin kuin se minun elämääni sopii, en sitten tiedä, mitä kirjoittaja itse on ajatellut.

Nature's first green is gold,
her hardest hue to hold
Her early leaf's a flower,
but only so an hour
Then leaf subsides to leaf,
so Eden sank to grief...

...So dawn goes down to day,

nothing gold can stay

Minulle itselleni runo merkitsee sitä, että monet asiat ovat hienoja ja kauniita, "kultaisia", ensi näkemältä ja kun ne ovat uusia. Loppujen lopuksi ne eivät kuitenkaan pysy sellaisina, vaan muuttuvat ihmisten silmissä arkisiksi ja harmaiksi. Monet hyvät asiat loppuvat siksi, koska se on osa luonnollista kiertoa. Minun Peter Pan- syndroomaani tämä liittyy sillä tavoin, että ehkä ihminen voi "aikuistua" mutta silti katsoa maailmaa samalla tavalla kuin lapsena, innostuen pienistä asioista. Runon kaksi viimeistä säettä, jotka hakkasin lapaluuhuni, ovat mielestäni kaunein osa runosta. Säkeet ovat tavallaan kauhean surullisia, mutta ne kertovat totuuden siitä, kuinka asiat menevät. Opinko hyväksymään sen? En tiedä vielä. 

Tässä vielä loppuun pätkä The Outsiders- elokuvasta (1983), jossa tuo runo on mukana. Jos joku on nähnyt elokuvan, niin tietää mistä kohdasta tämän tekstin otsikkokin on.

Itsepäisten päivä

Minä en pidä kulttuurien sekoittamisesta.

Ja tämän vuoksi minä olen siis aivan suvaitsematon ja kapeakatseinen uusnatsipaskamaalaisjunttihitlerinrakastaja.

Tuo oli hieman kärjistetty versio siitä, mitä minusta ajateltiin esimerkiksi lukiossa kun avasin suuni jollain tunnilla, kun puhuttiin maahanmuutosta ja sen sellaisesta. Kiltit ja kunnolliset tytöt olivat tietysti niin haltioissaan siitä, kuinka esimerkiksi Vaasassa on niin ihanan monikulttuurinen tunnelma ja kuinka on niin ihanaa kun eri kulttuureista tulevat ihmiset tuovat oman mausteensa meidän tylsään Suomeemme.

Tämän käsittää helposti väärin, sillä minulla ei todellakaan ole koskaan ollut mitään eri kulttuureja vastaan. Jos olisi, miksi ihmeessä tykkäisin matkustella niin paljon? Pointtini on siinä, etten ymmärrä, miksi muita kulttuureja saa ylistää ja pitää kiehtovina, mutta heti kun sanoo jotain Suomalaisuudesta (ennenkuulumatonta on myöntää olevansa ylpeä omasta kansalaisuudestaan) niin sinua pidetään sivistymättömänä junttina. Samantien voisi vaikka tatuoida käsivarteensa "KIITOS 1939-45" (ehkäpä vielä väärin kirjoitettuna).

Olen aina tykännyt hieman provosoida ihmisiä. Tykkään olla eri mieltä vaikka vain siksi, etteivät kaikki olisi samaa mieltä. Olisin ihan hyvin saattanut mauttomuudessani olla yksi niistä ihmisistä, jotka esimerkiksi jääkiekon kultajuhlissa polttivat Ruotsin lippuja Haaparannassa. Tai jotain vastaavaa. Tuntuu muutenkin siltä, että urheilu on ainut asia jonka puitteissa ihminen saa ylistää Suomea ihan rehellisesti. Kun lätkäkisojen aikaan kirjoitat facebookkiin, että "perkele nyt hakataan ne saatanan ryssänpenikat ja tungetaan Malkinille maila poikittain perseeseen!!!11", kukaan ei tule kommentomaan sinulle, että oletpas rasistinen.

Mustavalkoinen ajattelu tuntuu olevan aina muodissa. Siispä minä mustavalkoisesti pidän tästä sinivalkoisesta Suomesta. Vaikka miten tuntuu, että nykyään ihmiset yrittävät lytätä kaiken, mikä kuuluu "suomalaisuuteen" ja kaivaa maata kulttuuriperintömme alta, niin minä ainakin edelleen pidän suuressa arvossa kaikkea mikä suomalaisuuteen liitetään. Haluan, että koulujen joulujuhlissa säilytetään vanhat perinteet sen sijaan, että alettaisiin hyysäämään muista kulttuureista tulleita. Enhän minäkään voi mennä Saudi-Arabiaan angstaamaan, miten heidän moskeijoistaan kuuluvat rukouskutsut loukkaavat juuri minua. Minuthan kivitettäisiin.

Jälleen tänäkin vuonna, joulukuun kuudentena päivänä aion olla koko päivän kotona, katsoa Tuntemattoman sotilaan, Itsenäisyyspäivän paraatin ja ehkä jopa linnanjuhlien vastaanoton. Aion polttaa sinivalkoisia kynttilöitä kello kuudesta alkaen, kuunnella Sibeliusta ja käyn ehkä jopa sankarihaudalla katsomassa. Teen tämän siksi, koska olen aina tykännyt perinteistä. Ja myös siksi, että minä ehkä hieman naiivisti uskon siihen romantisoituun Suomi-kuvaan, jonka kuvastossa taivas on aina sininen ja maa puhdas valkoinen. Eihän tuo ole läheskään totta, mutta pitääkö kaiken olla? Todellisuus masentaa.