Potkittu, tatuoitu ja nimetön

Kirkas valo välähtää ja sokaisee minut. Poliisimies kameran toisella puolen käskee kääntyä. Ei auta kuin kääntyä. Kuvien oton jälkeen on vuorossa sormenjälkien ottaminen, jos vaikka vielä joskus vapaaksi pääsisin. Marko Ilmari Vienonen on saanut uuden lempinimen – vanki numero 74120. Vieläkin tyrmistyksissäni muistelen, miten tähän olen päätynyt.

   Olin kuukausi sitten viettämässä iltaa baarissa ja siellä törmäsin uhkeaan lyyliin, nimeltään Katriina. Jatkoimme iltaa hänen luonaan ja päädyimme makoilemaan hänen sängylleen. Lähentelin Katriinaa ja aluksi hän sanoi kainostellen ei. Koitin uudestaan ja kolmannella kerralla hän suostui. Se oli uskomatonta seksiä. Nautimme molemmat suunnattomasti. Tai näin luulin. Kaksi viikkoa tuon jälkeen tulivat poliisit potkimaan oveni sisään. Syyte raiskauksesta ja päälle tuomio. 6 kuukautta ehdotonta. 12500 euroa henkisistä kärsimyksistä Katriinalle.

   Poliisien voimavarojen puutteesta johtuen vankeinsiirrot on alettu tehdä täyteen ahdetuilla mustilla maijoilla. Ja juuri sellaiseen konstaapeli Väänänen minua retuuttaa. En ole kuitenkaan ainut kiven sisään lähtijä tänään, oli tuomari luvannut. Kompastun ja kaadun naamalleni maahan. Naureskellen Väänänen ja hänen parinsa Sinkkonen potkivat minua ja sylkevät päälleni ennen kuin nostavat minut ylös. Selviytymiseni maijan perälle hengissä on onnekasta.

   Jarkko Mansiola, omaa sukua vanki numero 77235, istuu jo kyydissä. Hän on tatuoitu ja pitkä mies, jolla on painoa ainakin 120 kiloa. Hänen kaljuksi ajeltu päänsä hikoilee kuumuudessa. Ennakkoluuloisena valkoisena miehenä kuvittelen hänen varmaan murhanneen jonkun avuttoman vanhuksen ja on matkalla lusimaan tuomiota teostaan. Yllätyksekseni hän kertoo tulleensa pidätetyksi vartijan toimesta lähiruokakaupassaan.
   Hän oli yrittänyt ostaa itsepalvelukassalta alkoholia yli sallitun päivärajoituksen, joka on nykyisellään yksi 0,33 litran kalja tai lonkero. Lisäksi häneltä oli löydetty tupakkia. Tuomio tuli petoksesta sekä kiellettyjen aineiden hallussapidosta. Elinkautinen napsahti, ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

   Vanki numero 72305 on mies joka näyttää siltä kuin olisi ollut viimeiset 60 vuotta kaivoslouhoksella töissä. Hän saapuu hakattuna ja vertavuotavana maijan kyytiin eikä puhu aluksi mitään vaan kuuntelee, kun Jarkko ja minä kerromme kuinka olemme tuomiolle päätyneet. Louhosmies purskahtaa nauruun. Sellaiseen epätoivoisen ja hermostuneen miehen nauruun, joka ei ole tarttuvaa. Rauhoituttuaan hän alkaa kertomaan itsestään: ”En ole raiskaaja enkä ole tupakoitsija vaan olen jotain paljon pahempaa.”
   Hän oli jäänyt kiinni verekseltään kun oli valvontakameran edessä suudellut toista miestä. Nimeään ei mainitse, emmekä me sitä vaadikaan.

   On vuosi 2026. Perussuomalaisten, kokoomuslaisten sekä kristillisdemokraattien työ ministeriössä on saanut aikaan uudenlaisen, valvontakameroihin ja jokamiehen kiinniotto-oikeuteen perustuvan holhousyhteiskunnan. Myös kuolemantuomio on äänestetty mahdolliseksi rankaisukeinoksi, jos ei kriminaali muuten oppinut.
   On olemassa yksi rike, jota ei saanut anteeksi. Vielä pahempi kuin tupakointi ja korttihuijaus. Törkeämpi loukkaus ihmisyyttä kohtaan kuin jalkakäytävälle kuseminen. Se on homous. Sen ainoa rangaistus on kuolema. Ei ihme, että nimetöntä miestä hermostuttaa.

Itsepäisten päivä

Minä en pidä kulttuurien sekoittamisesta.

Ja tämän vuoksi minä olen siis aivan suvaitsematon ja kapeakatseinen uusnatsipaskamaalaisjunttihitlerinrakastaja.

Tuo oli hieman kärjistetty versio siitä, mitä minusta ajateltiin esimerkiksi lukiossa kun avasin suuni jollain tunnilla, kun puhuttiin maahanmuutosta ja sen sellaisesta. Kiltit ja kunnolliset tytöt olivat tietysti niin haltioissaan siitä, kuinka esimerkiksi Vaasassa on niin ihanan monikulttuurinen tunnelma ja kuinka on niin ihanaa kun eri kulttuureista tulevat ihmiset tuovat oman mausteensa meidän tylsään Suomeemme.

Tämän käsittää helposti väärin, sillä minulla ei todellakaan ole koskaan ollut mitään eri kulttuureja vastaan. Jos olisi, miksi ihmeessä tykkäisin matkustella niin paljon? Pointtini on siinä, etten ymmärrä, miksi muita kulttuureja saa ylistää ja pitää kiehtovina, mutta heti kun sanoo jotain Suomalaisuudesta (ennenkuulumatonta on myöntää olevansa ylpeä omasta kansalaisuudestaan) niin sinua pidetään sivistymättömänä junttina. Samantien voisi vaikka tatuoida käsivarteensa "KIITOS 1939-45" (ehkäpä vielä väärin kirjoitettuna).

Olen aina tykännyt hieman provosoida ihmisiä. Tykkään olla eri mieltä vaikka vain siksi, etteivät kaikki olisi samaa mieltä. Olisin ihan hyvin saattanut mauttomuudessani olla yksi niistä ihmisistä, jotka esimerkiksi jääkiekon kultajuhlissa polttivat Ruotsin lippuja Haaparannassa. Tai jotain vastaavaa. Tuntuu muutenkin siltä, että urheilu on ainut asia jonka puitteissa ihminen saa ylistää Suomea ihan rehellisesti. Kun lätkäkisojen aikaan kirjoitat facebookkiin, että "perkele nyt hakataan ne saatanan ryssänpenikat ja tungetaan Malkinille maila poikittain perseeseen!!!11", kukaan ei tule kommentomaan sinulle, että oletpas rasistinen.

Mustavalkoinen ajattelu tuntuu olevan aina muodissa. Siispä minä mustavalkoisesti pidän tästä sinivalkoisesta Suomesta. Vaikka miten tuntuu, että nykyään ihmiset yrittävät lytätä kaiken, mikä kuuluu "suomalaisuuteen" ja kaivaa maata kulttuuriperintömme alta, niin minä ainakin edelleen pidän suuressa arvossa kaikkea mikä suomalaisuuteen liitetään. Haluan, että koulujen joulujuhlissa säilytetään vanhat perinteet sen sijaan, että alettaisiin hyysäämään muista kulttuureista tulleita. Enhän minäkään voi mennä Saudi-Arabiaan angstaamaan, miten heidän moskeijoistaan kuuluvat rukouskutsut loukkaavat juuri minua. Minuthan kivitettäisiin.

Jälleen tänäkin vuonna, joulukuun kuudentena päivänä aion olla koko päivän kotona, katsoa Tuntemattoman sotilaan, Itsenäisyyspäivän paraatin ja ehkä jopa linnanjuhlien vastaanoton. Aion polttaa sinivalkoisia kynttilöitä kello kuudesta alkaen, kuunnella Sibeliusta ja käyn ehkä jopa sankarihaudalla katsomassa. Teen tämän siksi, koska olen aina tykännyt perinteistä. Ja myös siksi, että minä ehkä hieman naiivisti uskon siihen romantisoituun Suomi-kuvaan, jonka kuvastossa taivas on aina sininen ja maa puhdas valkoinen. Eihän tuo ole läheskään totta, mutta pitääkö kaiken olla? Todellisuus masentaa.

testikirjotus

heiheihei
hoihoihoi