Jyrki on Facebookissa

Järjen köyhyyttä ja melkoista idiotismia on antaa äänensä puolueelle, joka ajaa Suomen perikatoon. Meidän elämänpituisella kokemuksellamme hevosista, pidämme sitä asiana, joka selvästi ansaitsee maininnan. Katkera kommetti aloitukseen.

   Minä en tosin edes vielä pääse kunnolla seisomaan. Minä olen henkisen kasvun lehti, joka inspiroi ja virittää keskusteluun. Stailasimme pienen olohuonenurkkauksen liikkeeseen vaaleilla väreillä.

   Työmatkan varrelle sattui vain muutama outo lintu. Siihen kaadetaan tervaa joukkoon ja sekoitetaan. Sekoittele evään alkua hetken aikaa ja luirauta kookosmaito sekaan. Yritin, katastrofaalisin seurauksin!

   Pääministeri itsekin kiersi yhden ehdokkaan kanssa Helsingin Munkkivuoressa ja tuli siihen tulokseen, että ihmisillä oli asiaa ja he halusivat keskustella. Kateissa on yhä viisi ulkomaalaista. Se on hieno aate tämä vapaan markinatalouden aate ja maailmanlaajuinen kilpailu.

   Keskusta on arvopuolue. Kokoomus on arvopuolue. Tervetuloa talkoisiin paremminvointivaltion puolesta, olitpa sitten puolesta, vastaan tai jotain siltä väliltä! Sillä sen suomalaiset ovat ansainneet.

   Suomalaiset eivät ole luonteeltaan laumaeläimiä, ja suomalaisyhdyskunnat päätyvät luonnontilassa väistämättä rajoittamaan jäsentensä määrää runsaalla jurottamisella, joukosta sulkemisella, alkoholismilla, tappelulla, tyhmyydellä sekä vesistöihin hukuttautumisella.

   Näin joskus pienempänä kun hevoselle juotettiin veteen harsokankaan läpi liuotettua paskaa. Tarkoitan siis jos itse tekee että ostaa metritavarana harsokangasta niin mikä paras? Ihan inhimillistä tämä, mutta edelleen äärioikeiston PetosjytkyKokoomuslaiset jatkavat ns. hyvinvointiyhteiskunnan murskaamista, kaiken yksityistämistä ja ihmisten ajamista ilmaiseksi orjatyövoimaksi. 

Stay gold

Jos minulta kysyttäisiin, mihin fiktiiviseen hahmoon samaistun eniten, vastaukseni olisi hetkeäkään miettimättä Peter Pan. Tuolla itsepäisellä ja seikkailunhaluisella pojalla on nimittäin yksi ominaisuus, mihin minä jääräpäisesti ja ehkä jopa pakonomaisesti yritän aina tarrautua: se, ettei tarvitse koskaan kasvaa aikuiseksi. Vääristyneessä mielessäni yhdistän aikuisuuden kaikkeen arkiseen ja tylsään, jossa ihmisen mielikuvitus on surkastunut vastuun ja velvoitteiden tieltä. En vieläkään, yli kaksikymppisenä, halua sanoa olevani aikuinen.

Se runo, jonka tunnen läheisimmäksi itselleni, on Robert Frostin "Nothing gold can stay". En muista enää, missä törmäsin siihen ensimmäisen kerran, mutta sen merkitys on kasvanut minulle koko ajan vahvemmaksi. En ole hyvä tulkitsemaan runoja, mutta tämä on sellainen, jonka sanoman ymmärsin heti. Ymmärsin sen sillä tavoin kuin se minun elämääni sopii, en sitten tiedä, mitä kirjoittaja itse on ajatellut.

Nature's first green is gold,
her hardest hue to hold
Her early leaf's a flower,
but only so an hour
Then leaf subsides to leaf,
so Eden sank to grief...

...So dawn goes down to day,

nothing gold can stay

Minulle itselleni runo merkitsee sitä, että monet asiat ovat hienoja ja kauniita, "kultaisia", ensi näkemältä ja kun ne ovat uusia. Loppujen lopuksi ne eivät kuitenkaan pysy sellaisina, vaan muuttuvat ihmisten silmissä arkisiksi ja harmaiksi. Monet hyvät asiat loppuvat siksi, koska se on osa luonnollista kiertoa. Minun Peter Pan- syndroomaani tämä liittyy sillä tavoin, että ehkä ihminen voi "aikuistua" mutta silti katsoa maailmaa samalla tavalla kuin lapsena, innostuen pienistä asioista. Runon kaksi viimeistä säettä, jotka hakkasin lapaluuhuni, ovat mielestäni kaunein osa runosta. Säkeet ovat tavallaan kauhean surullisia, mutta ne kertovat totuuden siitä, kuinka asiat menevät. Opinko hyväksymään sen? En tiedä vielä. 

Tässä vielä loppuun pätkä The Outsiders- elokuvasta (1983), jossa tuo runo on mukana. Jos joku on nähnyt elokuvan, niin tietää mistä kohdasta tämän tekstin otsikkokin on.